Soile: Pettymysten sietokyky

Kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä. Pitkä valmistautuminen pääsykokeisiin ei tuota tulosta ja jäät ilman opiskelupaikkaa. Häviät korttipelissä. Ruoka palaa uuniin. Tulet kipeäksi juuri ennen vuoden parhaita bileitä. Unelmien työ menee jollekin toiselle. Kyllähän näitä riittää. Toiset pettymykset ovat arkipäiväisiä ja pieniä, toiset sitten taas vähän suurempia. Jotkut asiat ovat riippuvaisia sinusta itsestäsi, toisiin et voi vaikuttaa.

Itse luotan vahvasti omiin kykyihini ja siihen, että pystyn saavuttamaan sen mihin tähtään. Orientoidun tavoitetta kohden ja uskon pääseväni siihen. Kuljen rinta rottingilla ja varmalla pohjalaisella asenteella. Mutta sitten este sattuukin omalle kohdalle. En pääsekään tavoitteeseeni. Tästä esimerkkinä voisi olla eräs työ, johon hain alkusyksystä. Olin vahvasti sitä mieltä, että olisin oikea tyyppi tehtävään ja olin jo suunnitellut tulevaa syksyä tämän työn kautta. Mutta paikka ei auennutkaan, en saanut edes mahdollisuutta haastatteluun.

Pettymys oli aivan suunnaton. En olisi ikinä uskonut, että ottaisin asian niin henkilökohtaisesti. Tuntui, että hetkeksi kaikelta meni pohja pois. Pystyin vain etsimään vikoja itsestäni: Oliko hakemus todella niin huono? Mitä ihmettä tein väärin? Mikä minussa on vikana? Saattoi siinä pari kyyneltäkin tirahtaa. Lisäksi iski lamaannus: mitäs nyt? Ehkä pahinta oli, että olin jo niin varma paikasta eli itsevarmuus tiputti paljon korkeammalta, kuin se, että olisin ollut skeptinen omien mahdollisuuksien kohdalla. Eli all in all, olin tapauksen jälkeen ihan varma, että en saa ikinä töitä ja tämä oli nyt tässä.

Hylkäyksen jälkeen vietin viikonlopun synttäreiden merkeissä ja näin paljon mukavia ihmisiä pitkästä aikaa. Sain kerättyä itseni kasaan, mutta kovinkaan varmaksi ja innostuneeksi en pystynyt oloani kuvailemaan. Maanantaina menin sähköpostiin ja mitäs sieltä löytyikään. Olin saanut toisen työpaikan! Semmoisen, johon en edes muistanut, että olisin hakenut. Tuo tieto todellakin kruunasi alkuviikkoni, mutta se sai samalla myös miettimään tapaani reagoida pettymykseen.

Meiltä ihmisiltä unohtuu aina välillä, että kaikki asiat eivät tapahdu hetkessä. Välillä pitää vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä ja ennen kaikkia oppia kestämään takaiskuja. Jos ei jokin asia ei heti onnistu, on täysin sallittua tuntea pettymystä ja surua, mutta oleellisinta on myös laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Kun katsoo taaksepäin omaa elämäänsä, on yleensä ihan tyytyväinen siihen, että välillä elämä potki päähän. Vastoinkäymiset opettavat nöyryyttä ja kasvattavat henkistä kanttia paremmin kuin mikään muu. Tämä kirjoitus viljelee vahvasti korneja sananlaskuja ja varmasti kaikille tuttuja asioita, mutta välillä näitäkin on hyvä miettiä. Pettymykset voi nähdä myös mahdollisuuksina. Mitä mahdollisuuksia loppuvuosi voikaan tuoda tullessaan, kun minun ei tarvinnut sitoutua kyseiseen työhön.