Meeri: Köyhän opiskelijan Tampere

18.11.2016

Illat pimenevät ja kaamosmasis iskee. Kotiin käpertyminen parin kuukauden talvihorrokseen tuntuu vastustamattomalta idealta, mutta jossain vaiheessa alkaa myös viltin alle hautautuminen teemukin ja Netflixin kanssa tympiä. Vaihtoehtoaktiviteetteja taas rajoittaa tililtä pieruna Saharaan haihtuva opintotuki.

Skenaario lienee tuttu muillekin kuin allekirjoittaneelle. Onneksi Tampereelta on paljastunut pienemmänkin budjetin menovinkkejä, joilla nujertaa syysmasennus. Tässä muutamia tärppejä.

Leffaan. Finnkinon lipuista saa pulittaa hunajamuroja, mutta elokuvia pyörii muuallakin. Kehräsaaren Niagarassa leffaan pääsee alle kympillä, alkuiltapäivisin ja tiistaisin kuudella eurolla. Leffavalikoimakin on kansainvälisempi ja mielenkiintoisempi kuin ainaiset jenkkiäksön-pätkät (sanoo hän, joka kävi juuri viikonloppuna katsomassa Marvelin uusimman).

pa210496
Kulttuuria. Kuten kuvamateriaalista voi päätellä, paheelliset opiskelijatkin innostuvat kulttuurista. Varsinkin kun museoihin pääsee usein ihan ilmaiseksi. Muun muassa Vapriikkiin ja Tampereen taidemuseoon on ilmainen sisäänpääsy perjantai-iltapäivisin ja Werstaalle sun muihin aina. Taidemuseon Essi Renvall –näyttelyä voin suositella ihan henkilökohtaisesti.

Kirpparikierrokset. Köyhän opiskelijan shoppailut jäävät usein lyhyeen. Toista se on kirpputoreilla, jonne ihmiset roudaavat nykyään kivojakin tavaroita. Minä olen löytänyt monet lempivaatteeni pilkkahintaan Bonuskirppikselta ja Hervannan UFFilta. Fidat ja Laukontorin Radiokirppis eivät nekään ole hullumpia.

Raitis ilma. Niinä syyspäivinä, kun taivaalta ei tule tuutin täydeltä vettä tai räntää, on neljän seinän sisästä poistuminen varteenotettava piristyskeino. Kaverin kanssa juoruaminen onnistuu reippaillessa siinä missä kahvilassakin. Tampereelta löytyy sympaattisia ulkoilumaastoja vaikka kuinka. Muun muassa Pyynikin, Kaupin ja Hatanpään arboretumin seudut ovat visiitin arvoisia.

pa050482

Saunaöverit. Tampere on yleisten saunojen luvattu kaupunki. Rajaportin sauna on Suomen vanhin yleinen sauna, ja löylytkin vähintään top vitosessa. Rauhaniemen kansankylpylä on toinen helmi, jossa pääsee Näsijärveen pulahtamaankin. Himosaunojien kannattaa harkita 35-36 euron hintaisiin 10 ruksin kortteihin investoimista, sillä nämä paikat päihittävät taloyhtiön lenkkisaunan 6-0.

Joukossa luovuus tiivistyy. Kaveriporukalla on hyvä kehitellä vaihtelua elämään. Yhdessä kokatut illalliset, ammattilaistyyliset halpisolutmaistelut ja kaikenmoiset teemapirskeet piristävät talvikautta. Plussana jaettujen kustannusten pienuus ilahduttaa.