Vinkkejä muuttopäivän kaaoksen voittamiseen
20.12.2018TOASilla muutopäivä tarkoittaa päivää, jolloin muutetaan. Muuttopäivä aiheuttaa paljon päänvaivaa sekä pois- että sisäänmuuttavalle. Homma on melko rankkaa henkisesti ja fyysisesti ja siihen lähes aina liittyy kiire ja aikataulujen sumpliminen. Myös asunnontarkastus ja avainten palauttaminen täytyy huomioida, jotta kaikki menisi putkeen.
Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on asuinhuoneenvuokralain määrittelemä yksi kalenterikuukausi. Jos siis toimitat irtisanomisilmoituksen TOASille esimerkiksi viimeistään 30. marraskuuta, sopimuksesi päättyy 31. Joulukuuta ja muuttopäivä on 1. tammikuuta. Jos 1. tammikuuta on viikonloppu tai arkipyhä, muuttopäivä on sitä seuraava ensimmäinen arkipäivä.
Näin poismuuttavalla henkilöllä on vähintään yksi kuukausi aikaa valmistautua poismuuttoon. Tämä aikataulu on poismuuttajalla aina tiedossa, mutta siltikin joskus vaikuttaa siltä, että muuttopäivä yllättää poismuuttajan ja asunnolla on täysi kaaos päällä vielä silloin, kun uusi asukas jo kantaa tavaroitaan asuntoon.
Muuttopäivänä uusi asukas saa noutaa avaimet asuntotoimistosta heti aamulla ja voi aloittaa oman muuttonsa asuntoon heti. On siis täysin mahdollista, että päällekkäistä muuttoa saattaa syntyä. Poismuuttavan asukkaan on muuttopäivänä osoitettava puolet asunnosta uuden asukkaan käyttöön, eli huoneistossa on löydyttävä tilaa uuden asukkaan tavaroille. Selvää on, että muuttaminen vaatii asukkailta paitsi joustavuutta, myös suunnittelua ja paljon positiivista mieltä, jotta muuttopäivästä selviytyy mahdollisimman vaivattomasti.
Poismuuttajan neljä päätehtävää vuokrasopimuksen irtisanomisen jälkeen.
Jos et mitään muuta muista, muista nämä.
1. Pakkaa tavarat hyvissä ajoin.
2. Järjestele muuttomiehet ja -autot etukäteen.
3. Tee asunnon perusteellinen siivous jo ennen muuttopäivää. Muuttopäivän aikana tarkoitus on ainoastaan kantaa tavarat ulos asunnosta. Kun asunto on kunnolla siivottu ennalta, riittää muuttopäivänä tehty nopea huoneiston viimeistelevä siistiminen siihen, että asunto jää seuraavaa asukasta varten hyvään kuntoon.
4. Muista tyhjentää talovarastot omaisuudestasi ja palauta avain asuntotoimistoon tai anna se suoraan uudelle asukkaalle.