Vuosi 2024 oli TOASille rakennushankkeiden aikaa, kun meille valmistui yli 400 uutta asuntoa kesän ja syksyn aikana. Tavoitteinamme on, että joka vuosi valmistuisi uusi kohde, ja että jokin kohde olisi peruskorjauksessa. Nämä tavoitteet toteutuivat kirkkaasti.
Vuoden mittavin hankkeemme oli TOAS Hippos, jonne ensimmäiset asukkaat muuttivat elokuussa. TOASin toimisto muutti Iidesrannasta Hippoksen tiloihin, ja opiskelijat ovat löytäneet uudelle toimistolle hyvin. Hippoksen opiskelijakortteli on vetänyt puoleensa hyvin palveluita. Opiskelijaravintola on avannut ovensa, ja kortteliin on tulossa myös kuntosali ja ruokakauppa, joka avaa ovensa kesällä 2025. Hippoksen asunnoista noin puolet ovat valmiita ja asutettuja, ja rakennustyöt Hippoksella jatkuvat edelleen aikataulun mukaisesti vuonna 2025.
Myös Näsijärven kupeessa sijaitseva Rauhaniemi 32 valmistui aikataulussa, ja ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan sinne heinäkuussa. Vähähiilisestä betonista rakennettu talo pitää sisällään 67 asuntoa ja 88 asuntopaikkaa. Tällä hetkellä viereen rakennetaan uutta Rauhaniemi 34 -taloa, joka valmistuu kesällä 2025.
Mikontalon osittainen peruskorjaus valmistui ajallaan tahtituotantoa hyödyntäen, ja kaikki asunnot olivat todella kysyttyjä. TOASin ensimmäisen talon, Vanhan Domuksen, A-talon peruskorjaus valmistui ajallaan pääurakoitsijan taloudellisista haasteista huolimatta.
Kanjonin perusparannushanke valmisteltiin ja kilpailutettiin vuonna 2024, ja urakka käynnistyi tammikuussa 2025. Tämä on TOASin ensimmäinen peruskorjaushanke, jossa käytetään Rakennustiedon ympäristöluokitusjärjestelmää, jolla arvioidaan rakentamisen ympäristövastuullisuutta suomalaisissa olosuhteissa. Hankkeessa hyödynnetään tahtituotantoa Mikontalon perusparannuksesta saatujen hyvien kokemuksien pohjalta.
“Vuoden mittavin hanke oli Hippoksen opiskelijakortteli, joka on vetänyt puoleensa hyvin myös palveluita.”
TOASin kiinteistöhuoltoa ja siivousta tuottavien yritysten toiminnan omavalvontaan ja raportointiin otettiin vuonna 2024 käyttöön kaikille yhteinen alusta, joka parantaa palveluiden laatua ja tehostaa niiden laadunvalvontaa.
Edistimme energiansäästötoimenpiteitä energiajohtamisen mallin mukaisesti. Olemme säästäneet energiaa viidessä vuodessa 5,8 % lähtötasoon verrattuna. Tavoitteenamme on 10 % energiansäästö vuoteen 2030 mennessä. Merkittävin energiansäästötoimenpiteemme vuonna 2024 oli Wäinölä 2:n ilmanvaihdon lämmöntalteenottojärjestelmän rakentaminen. Uudishankkeidemme energiatehokkuuden vaikutus näkyy tulevien vuosien vertailuluvuissa.
Kaikki TOASin uudishankkeet tehdään A-energialuokkaan. Hankkeissa on käytössä Rakennustiedon ympäristöluokitus (entinen RTS-luokitus). Uudishankkeissa tavoitteena on 4/5 tähteä ja perusparannushankkeissa 3/5 tähteä. Ostamamme sähkö ja lämpöenergia ovat päästöttömiä. Tavoitteellisuutemme vastuullisuustyössä on johtanut siihen, että olemme saaneet hankkeisiimme vihreää rahoitusta, jonka avulla esimerkiksi TOAS Hippos rakennetaan.

Vuonna 2024 rakennettua, remontoitua ja suunniteltua
Uudiskohteet
TOAS Rauhaniemi 32 valmistui aikataulussa: se pitää sisällään 67 asuntoa ja 88 asuntopaikkaa. Rauhaniemi 32 on vähähiilisellä betonilla toteutettu betonielementtitalo paikalleen muuratulla julkisivulla. Kyseessä on NCC:n KVR-hanke. Rakennustiedon ympäristöluokitus: ****.
TOAS Hippokseen valmistui 290 asuntoa vuoden 2024 aikana. Talot A, B, C, E ja F asutettiin elokuusta alkaen. TOASin toimisto muutti Hippokselle lokakuun aikana ja Juvenes aloitti suuren suosion saavuttaneen opiskelijaravintola Radan toiminnan A-talossa.
Rakennusvaiheessa
TOAS Willa Amandan työmaa etenee aikataulussaan kohti elokuun 2025 käyttöönottoa. Kohteeseen tulee 101 asuntoa ja kaksi liiketilaa. Talo on A-energialuokassa, ja siinä on vähähiilisellä betonilla toteutettu pilari-laattarakenne kevyellä puurunkoisella julkisivulla. Kohteen urakoitsijana on Raspal Oy. Rakennustiedon ympäristöluokitus: *****.
TOAS Rauhaniemi 34:ään on rakentumassa 84 asuntoa ja 108 asuntopaikkaa. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan taloon syyskuussa 2025. Rauhaniemi 34 on vähähiilisellä betonilla toteutettu betonielementtitalo paikalleen muuratulla julkisivulla. Kohteen urakoitsijana on NCC. Rakennustiedon ympäristöluokitus: ****.
Hankekehityksessä
Vanhan Domuksen, muiden kuin juuri peruskorjatun A-talon, uudistamisen kaavatyö etenee arkkitehtikilpailun voittajatyön pohjalta. Cityn, Ilmarin, Lukonmäen sekä Pinjan kaavojen odotetaan pääsevän päätöksille tämän vuoden aikana.
Lisäksi suunnitteilla on muita tulevaisuuden kehityshankkeita eri puolilla Tamperetta.





