TOAS Hippos nousee pala palalta korkeammalle: näin rakentuu puinen elementtitalo

29.05.2023

Hippoksen työmaalla on koko kevään 2023 käynyt kova kuhina, kun uuden opiskelijakorttelin rakentamisessa on edetty asuntomoduulien asennusvaiheeseen. TOAS Hippoksen ensimmäiset talot toteutetaan CLT-moduulirakentamisella, joka tarkoittaa talojen kokoamista massiivipuulevyistä tehdyistä tilaelementeistä. Asunnot ovat sisältä valmiit, kun moduulit kuljetetaan työmaalle asennettavaksi. Viimeistään nyt ohikulkijoille on tullut selväksi, mitä Kalevassa, Teiskontien ja Hervannan valtaväylän risteyksen työmaalla, tapahtuu.

– Välillä joku saattaa pysähtyä kadun varteen katselemaan työmaalle, mutta yllättävän vähän meille päin kyselyjä rakentamisesta on tullut. Huhtikuussa aloitettiin 1B-talon rakentaminen, ja nopeasti kerroksia on noussut ylöspäin, kaiken kaikkiaan asuntokerroksia tulee kuusi. Tästä tulee hieno talo, kehuu vastaava mestari Jukka Jokela Hartela Pirkanmaa Oy:sta.

Uusia moduuleita Hippokselle rakennetaan yksi kerros viikossa. Moduulit tulevat rekkakuljetuksilla Matekin tehtaalta Pärnusta viikoittain, sunnuntai- ja keskiviikkoiltoina. Arkipäivät menevät työmaalla konttien purkuun, moduulien nostoon ja asennustöihin. 1B-talon moduulit ovat paikallaan kevään aikana – kesäkuun puolivälissä alkaa 1C-talomoduulien asennus ja moduulit ovat heinäkuun loppuun mennessä paikoillaan.

– Tämä on helppo tapa rakentaa, kun on valmiita moduuleja, jotka vain nostetaan paikalleen ja ruuvataan kiinni alempaan tilaelementtiin. Alemmassa elementissä on kiinnityslevy, johon kopit laitetaan kiinni. Ja lopuksi varmistetaan, että ne varmasti pysyvät paikallaan. Nostoon ja kiinnitykseen tarvitaan viisi asentajaa ja ”tuhansia ruuveja”, Jokela naureskelee.

Jokelan mukaan tilaelementeistä rakennettavat talot ovat yleistymässä. Hän on itsekin ensimmäistä kertaa mukana rakentamassa taloa näin valmiista elementeistä.

– Joskus on ollut valmiita kylpyhuone- tai keittiöelementtejä, mutta nythän meillä on myös asunto-, porras- ja hissikuiluelementit valmiina. Tämä on hyvä tapa rakentaa, koska moduulit tehdään tehdasolosuhteissa, joten luonnollisesti rakentamisen olosuhde on tehtaalla työmaata parempi. Rakentamisen aikataulu nopeutuu, kun työmaalla tehtävät asiat vähenevät. Rakennustavan yleistyminen johtuu pitkälti siitä, että nyt halutaan rakentaa paljon puusta.

Nyt rakennettavat 1B- ja 1C-talot ovat suunnitelmien mukaan muuttovalmiita kesällä 2024. Vuonna 2025 opiskelijakorttelissa asuu jo yli 450 opiskelijaa.

TOAS Hippos rakentuu Allianssi-yhteistyöllä. Allianssissa mukana ovat TOAS, Hartela Pirkanmaa Oy, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Granlund Tampere Oy ja A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy.