Soile: Vapaaehtoisen järjestötoiminnan antia!

Iidesrannassa, kuten muissakin TOASin taloissa toimii asukastoimikunta. Olen itse seurannut tätä toimintaa pääasiassa sivusta, koska asuinkumppanini toimii asukastoimikuntamme puheenjohtajana. Oma aktiivisuuteni rajoittuu lähinnä tapahtumiin osallistumisena, koska olen jo aktiivinen toisessa järjestössä. Kuitenkin grillibileidemme innoittamana päätin lähteä kirjoittelemaan yleisellä tasolla vapaaehtoisuuteen perustuvasta järjestötoiminnasta.

Olemalla mukana oman ainejärjestömme toiminnassa olen huomannut, että ihmiset suhtautuvat eri lailla tämän tyyppiseen toimintaan. Jotkut ovat mukana joka hallituksessa ja kaikissa tapahtumissa, joitain taas ei homma kiinnosta yhtään. Kannattaisiko skeptikkojenkin lähteä mukaan?

Vapaaehtoisuuteen perustuvassa toiminnassa into on kaikki kaikessa. Jos motivaatio ei ole kohdillaan, eivät asiatkaan etene. Eri järjestöjen kirjo on niin laaja, että uskon, että kaikille löytyisi varmasti oma järjestö. Monet kuitenkin välttävät tällaista toimintaa ihan puhtaasti siitä syystä, että eivät uskalla astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Myönnän itsekin olevani mukavuudenhaluinen ja ensimmäisenä opiskelijavuotena ei ainejärjestötoiminta todellakaan napannut. Vanhat jäsenet olivat kuitenkin sinnikkäitä. Ensimmäiselle, joka kysyi kiinnostaako ainejärjestö toiminta sanoin tiukan ”ei”-vastauksen. Seuraavalle kysyjälle sanoinkin, että ”hmmm, ehkä.. pitää nyt katsoa”. Kun kolmannen kerran asiaa tiedusteli eri henkilö, sanoin lopulta että ”hemmetti, okei sitten!”

Alun jännityksen jälkeen liikuntatapahtumien järjestäminen onnistui yli odotusten ja huomasin, että ei tämä nyt ollutkaan niin vaikeaa. Seuraavana vuonna päädyinkin työelämävastaavaksi ja nykyään olen hallitukselle varapuheenjohtaja. Tuntuu, että lähden mukaan aina vahingossa, mutta vuosi sujuukin sitten aina erittäin hyvin. Joka kerta astun uudelle epämukavuusalueelle, mutta toistaiseksi kaikesta on selvitty. Eihän kehitystä tapahdu, jos aina vaan tyytyy tuttuun ja turvalliseen. Jos en olisi lähtenyt mukaan toimintaan, olisin luultavasti tällä hetkellä paljon ujompi ja hiljaisempi ihminen eivätkä sosiaaliset verkostoni olisi läheskään niin laajat kuin tänä päivänä.

Kokonaan oman blogitekstin pystyisi kirjoittamaan siitä, kuinka paljon erilaisia asioita järjestö/toimikunta/hallitus -toiminta pystyy ihmisille opettamaan. Nopeasti mainittakoon, esimerkiksi tapahtumien järjestäminen, kokousten pitäminen ja päätösten tekeminen, tavoitteiden asettaminen, oman asiantuntijuuden kehittäminen, asioihin vaikuttaminen, sosiaalisten taitojen ja verkostojen parantuminen… Lista on pitkä. Nämä taidot ovat ainakin akateemisilla aloilla myös ensiarvoisen tärkeitä työelämätaitoja.

Jos lähtee tekemään jotain, mikä vaikuttaa isompaan ihmismäärään, ei palautteeltakaan voi välttyä. Rakentava konkreettinen palaute on aina paikallaan, mutta sosiaalisen median aikakautena monella tuntuu aina olevan vahva mielipide joka asiaan. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että nämä ihmiset eivät ikinä itse saavu paikalle päättämään asioista, silloin kun olisi mahdollisuus. Itse toivoisin, että ihmiset keskittyisivät enemmän siihen, mitä he itse pystyisivät tekemään, kuin vain muiden arvostelemiseen! Tässä olisikin jokaiselle haastetta kerrakseen, myös minulle! 🙂