Soile: Todellista extremeä! Tamperelaisen excu Vantaalle
31.05.2016Ensimmäinen blogipäivitys tulee osallistumisestani Vantaan ExtremeRunille. ExtremeRun on Jaajo Linnainmaan lanseeraama juoksutapahtuma, jossa on tarkoitus pitää hauskaa. Tapahtumassa juostaan esterataa, jossa on paikoin aika vaativiakin esteitä, mutta esteet voi myös kiertää ja voi ihan itse päättää, kuinka monta kierrosta haluaa juosta. Parhaille on tapahtumassa luvassa palkinnot, mutta hauska pukeutuminen on myös tärkeä osa juoksua. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut Oulun juoksulle elokuussa, mutta tänä vuonna päätimme kaverini kanssa tempaista ja osallistua Vantaan tapahtumaan. Toki osallistumisesta joutuu pulittamaan pääsymaksun, joka saattaa aina opiskelijaa vähän tihkaista. Mielestäni konsepti on kuitenkin aivan loistava ja nimenomaan kynnys lähteä mukaan on matala. ExtremeRun tekee juoksemisesta mielekästä ja hauskaa, mutta samalla myös niin haastavaa kun osallistuja itse haluaa.
Olen tämän kesän harjoittelussa Helsingissä, joten Vantaalle kulkeminen ei aiheuttanut suurta päänvaivaa. Kisa-asuja mietimme kuitenkin hetken. Päätimme lopulta, että pukeudumme tamperelaisiksi hipstereiksi, eli hankimme hauskat kauluspaidat ja rusetit. Niiden kanssa on helppo juosta ja vaatteiden rähjääntyminen reissussa ei haittaa. No lopulta ostimme kuitenkin kravatit ja kauluspaidat ja itse jouduin vielä leikkaamaan paitani hihani irti, koska paita oli käsistä niin tiukka, etten pystynyt nostamaan käsiäni. Joten lopputulos muistuttaa enemmän jonkinlaista Kesä-Esaa. (plus juoksun aikana kravattikin jäi matkan varrelle, fail)
Olimme kisapaikalla lauantaina hyvissä ajoin. Sää suosi ja ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Kävimme vähän kiertelemässä alueella ja tsekkailemassa esteitä. Tässä vaiheessa alkoi jo aavistuksen jännittämään.
(Tietenkin halusimme kuvaan itse tapahtuma järjestäjän kanssa)
Parin tunnin odottelun jälkeen juoksu alkoi päivällä kello yksi. On todella mahtavaa lähteä juoksemaan yli 4000 ihmisen kanssa. Vantaan Runissa lenkki on kahdeksan kilometriä pitkä ja sen voi kiertää joko kerran tai kahdesti. Maasto oli tosi mäkistä, mikä toi hommaan ehdottomasti lisää haastetta. Uhosimme aluksi kovaa, että juoksemme koko matkan, mutta ei niitä ylämäkiä vain yksinkertaisesti kannattanut juosta, koska kävellen pääsi ylös aivan samaa vauhtia. Ensimmäisellä kierroksella esteet tulivat kaikki shokkina, varsinkin Vantaa joessa uiminen. Vesi oli niin sairaan kylmään ja pohja niin mutainen, että tuntuu että lenkkarit jämähtävät pohjaan kiinni. Taisi siinä muutamakin ärräpää lennellä, kun ensimmäistä kertaa veteen pyyhälsi.
Toinen kierros ei enää sitten ollutkaan niin paha, kun tiesi mitä odottaa. Aikaa meni 16 kilometrin juoksuun noin 2 tuntia 20 minuuttia, että olimme itseemme ihan tyytyväisiä. Reitti oli huomattavasti hankalampi kun Oulun, johtuen varmasti lähinnä ylä- ja alamäistä. Kyllä siinä muutamat naarmutkin tuli, puhumattakaan siitä kuinka mudassa vaatteet olivat juoksun jälkeen. Eli ei kannata tälle juoksulle lähteä niissä parhaimmissa lenkkareissaan tai trikoissaan. Ohessa vielä kuvia meidän esteen ylityksistä, jotka Anssi ystävällisesti otti.
Tässä on vielä meidän loppukiri maaliin. Vantaan ExtremeRun oli kyllä elämys, jota voin suositella kaikille. Tampereella tätä tapahtumaan ei valitettavasti järjestetä, mutta ainahan sitä voi vähän matkustella ympäri Suomea. Niille, jotka eivät juoksemisesta tykkää, voivat silti tulla tsekkaamaan, miltä paikan päällä näyttää. Tapahtumapaikalla näkee mitä mahtavimpia asuja ja DJ soittaa musiikkia koko päivän. Lisäksi terassi on auki ja illalla on vielä yleensä jatkobileet. Pakko myöntää, että itse olen joka vuosi ollut niin naatti juoksun jälkeen, että jatkobileisiin asti en ikinä ole selvinnyt. Ehkä seuraavalla kerralla!
Hyvät kesäloman aloitukset kaikille!