Soile: Kasvatustieteilijä Iidesrannasta


Soile esittäytyy…

Hei! Tämän kirjoituksen takaa löytyy eräs kolmannen vuoden kasvatustieteilijä, joka tottelee nimeä Soile ja kaikkia sen johdannaisia. Kiinnostuin TOASin bloggaaja pestistä, koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Oman blogin pitäminen on kuitenkin aina kuihtunut lyhyen innostumisen jälkeen. Nyt kirjoittamisesta on kuitenkin tarjolla porkkanoita ja selkeä aikataulu, joten hyppäsin innokkaasti kelkkaan mukaan. Lisäksi uskon, että tämä blogi tuo mukavaa vastapainoa tavanomaiselle asiatekstin kirjoittamiselle.

Olen nyt asunut TOASin asunnossa reilun vuoden verran. Minun ja poikaystäväni (vai avomieheni?) kolmio on ihanan tilava ja valoisa, vaikka aluksi tilan valkoisuus meinasi olla itselleni kova pala. Suurena värien ystävänä olen muovannut sisustuksen avulla asunnostamme kuitenkin mieleisen. Asumme Iidesrannassa, joka on sijaintinsa puolesta aivan loistava. Yliopistolle ja Atalpalle kävelee tästä nopeasti, eikä se keskustakaan niin kaukana sijaitse. Paitsi tietenkin aamuyöllä, kun bileiden jälkeen yrität raahautua kotiin.

Vietän aika aktiivista elämää, johon kuuluu koulua, liikuntaa sekä paljon kavereiden kanssa hengailua. Pidän siitä, että minulla kalenterissa menoa ja ihmisiä ympärilläni, mutta arvostan myös omaa aikaa ja rauhallisuutta. Toimin aktiivisena Mentor ry:n hallituksessa, tällä hetkellä varapuheenjohtajana. Mentor ry on elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen –linjan ainejärjestö ja olen ollut mukana toiminnassa fuksivuodesta asti. Olen ollut kirjojen suurkuluttaja, mikä on valitettavasti viime vuosina hieman vähentynyt. Lisäksi olen melkoinen leffadiggari, vaikka en aina kaikkien näyttelijöiden nimiä muistakaan. Tulevat kirjoitukseni tulevat kertomaan ihan tavallisesta opiskelijaelämästä, tapahtumisista, arjesta ja liikunnasta! Luultavasti myös elokuva- ja kirjaharrastuneisuuteni tulevat nousemaan keskiöön joissain teksteissä.

Hyvää kevättä ja kesää kaikille! Toivottavasti luette postauksiani 😉

Terveisin Soile