Meeri: Elämänmenoa ulkomaalaisittain

Aloittelen tässä suomalaisesta opiskelija-asumisesta bloggaamista loogisesti ulkomailta. Terveisiä vaan harjoittelusta Sveitsistä, täällä on somia kaupunkeja ja naurettavan kallista.

Opintovaihdoissa ja muilla pidemmillä ulkomaanreissuilla tuttavapiiri tunnetusti kansainvälistyy. Sama pätee usein myös asumiseen. Siinä missä Suomessa olen suuri yksiöasumusten ystävä, tulee ulkomailla hakeuduttua mieluiten kimppakämppiin. Ainakaan Sveitsissä ei ihmisellä toki olisi edes varaa asua yksin, mutta rahansäästön lisäksi plussana on, ettei alussakaan tarvitse mököttää ylhäisessä yksinäisyydessään.

Tähänastisilla ulkomaankomennuksilla olen löytänyt itseni hyvin kansainvälisistä kämpistä. Vaihtovuonna saksalaisen opiskelija-asuntolan jääkaappikuntaan kuului natiivien lisäksi mm. turkkilainen, amerikkalaistuneet brassi ja uruguaylainen sekä yksi saksalais-ranskalainen. Harjoittelussa Itävallassa asuin saksalaisen ja bosnialaisen kanssa, ja Bernissä olen löytänyt itseni jakamasta kämpän aivan mahtavan chileläisen kanssa. Osan kanssa olen jäänyt moikkaustasolle, mutta toisilta on saanut pikakurssin uusiin kulttuureihin. On ollut turkkilaista kahvinpuruista ennustamista, crêpe-iltamia, hurjia tarinoita bosnialaisesta elämänmenosta, kyläilyreissua Pariisiin ja syväanalyysia saksalaisesta alkoholipolitiikasta.

Kansainvälisissä kimppakämpissä tulee parhaimmillaan tutustuttua uusiin ruokakulttuureihin yhteisen kokkailun parissa ja kuultua tarinoita kulttuurieroista ja -yhtäläisyyksistä. Kuitenkin päällimmäisenä näistä jaetuista kodeista on jäänyt mieleen, kuinka samanlaista asuminen kaikkialla on. Samaa ruoanlaittoa, tiskeihin hajoamista, penkkiurheilua, pommiin nukkumista ja kavereiden kanssa juoruamista. Sitä, kuka jättää aina tiskit lojumaan tai laittaa parhaat sapuskat, on ihan turha johtaa kansalaisuudesta. Koti on ennen kaikkea arkea, ja se jos mikä karistaa ulkomaiden eksoottisuuden kämppäkavereistakin.