Jaakko: Koti – vuokran ja sydämen välissä

4.06.2019

Filosofisen kysymyksen tunnistaa yleensä siitä, että kaikilta löytyy siihen jokin vastaus.
Pääsääntöisesti nämä eivät liippaa läheltäkään totuutta, varsinkin jos vastaajana on filosofi.
Tämä johtuu siitä, että eräs keskeisimpiä filosofisia taitoja on kyky olla selkeästi väärässä.
Arkipäiväinen ymmärrys ei tässä mielessä ole tarpeeksi kunnianhimoista pyrkiessään vain
puolittaisiin vääryyksiin. Filosofia ampuu korkeammalle: sen keskeinen taipumus on osoittaa
se, mikä ei ainakaan pidä paikkaansa.

Mitä on koti, minkälainen paikka? Onko se edes paikka?

Kuten useimpiin filosofisiin kysymyksiin, myös tätä voidaan lähestyä karkeasti ottaen
kahdelta suunnalta. Objektiiviset teoriat lähtevät siitä, että paikka x on “koti” oliolle y mikäli
jokin joukko yhdessä riittäviä ja välttämättömiä faktoja on tosi paikasta x. Näitä voisivat
ihmiseläimen (alityypiltään opiskelijan) tapauksessa olla, että x nukkuu suurimman osan
öistään kyseisessä paikassa, säilyttää omaisuuttaan sen piirissä, maksaa vuokraa
oikeudesta paikan käyttöön sekä säännöllisesti kutsuu koloonsa lajitovereita nauttimaan
juovuttavia nesteitä. Ratkaisevaa on tiettyjen havaittavien käyttäytymistaipumusten osuus
määritelmässä, eli miten asukki tosiasiallisesti kohtelee asuinpaikkaansa. Siinä olisi koti,
josta biologi ja sosiologi voisivat lyödä kättä päälle.

Toinen vaihtoehto on subjektiivinen määritelmä, mikä pitää ensisijaisena kriteerinä yksilön
kokemusta paikasta kotina. Toisin sanoen paikka x voisi täyttää kaikki sosiologin ja biologin
relevantteina pitämät havaittavat ominaisuudet, mutta mikäli kukaan ei kokisi sitä kotina, ei
se olisi koti kenellekään. Tällaiselle “fenomenologiselle” lähestymistavalle ei kuitenkaan riitä
määritellä paikka x kodiksi, jonka subjekti y “kokee kodiksi”, koska sellainen johtaisi
tautologiaan. Ollakseen informatiivinen subjektiivisen määritelmän pitää avata “kokemusta
kodista” tavalla, joka on semanttisesti riippumaton käsitteestä “koti”. Esimerkkinä tällaisesta
avauksesta käy hyvin englanninkielinen sanonta Home is where the heart is . Metaforaa
itseään voisi avata useammalla tavalla, mutta itse suosin seuraavaa muotoilua: koti on se
paikka, missä ei koe olevansa poissa.

Filosofinen työ ei kuitenkaan pääty vaan ainoastaan alkaa käsitteiden määrittelemisestä. On
selvää, että sekä objektiivinen että subjektiivinen määritelmä sisältävät ongelmia.

Subjektiivisesta määritelmästä seuraa, että on käsitteellisesti mahdotonta olla tyytymätön
kotiinsa kotina. Jos koti on se paikka, josta ei kaipaa muualle, niin rantalomasta Rivieralla
haaveilevan voi sanoa olevan poissa kotoaan. Samoin subjektiivisen määritelmän ollessa
totta olisi mahdollista kaivata useampaan paikkaa yhtä aikaa, eli siis omata monta kotia,
mikä ei välttämättä vastaa arkipäiväistä käsitystämme “kodista”. Ylipäänsä arvostelma “tämä
on kotini, en pidä siitä mutta parempaakaan ei ole” näyttäisi toisaalta täysin järkevältä mutta
kuitenkin ristiriitaiselta sen ajatuksen kanssa, että kotona subjekti välttämättä tuntisi olonsa
kodikkaaksi.

Objektiivista määritelmää vaivaavat käänteiset ongelmat. Vaikka tietyt
käyttäytymistaipumukset usein korreloivatkin sen kanssa mitä asuja ja muut tämän ympärillä
pitävät asujan kotina, ei tämä näyttäisi olevan totta vaikkapa pakolaisen hahmon kanssa.
Pakolainen on joku, joka saattaa viettää vuosia – mahdollisesti suurimman osan elämäänsä
– paikassa, jossa säännöllisesti nukkuu, josta maksaa vuokraa, jonne kutsuu ystäviään
kylään, mutta jota ei kuitenkaan pidä kotinaan, jonne hän ei omasta mielestään kuulu (tai
mikä alati yleisempää, minne hänen ei katsota kuuluvan). Faktat asumiskäyttäytymisestä
eivät siis automaattisesti määrää, minne ihmisen katsotaan oikeasti kuuluvan , mikä hänen
oikea kotinsa on. Mutta mikä muu kuin todelliset faktat voisivat täyttää objektiivisen
määritelmän ehdot? Vaihtoehtoiset faktat?

Jos koti on paikka, on se paitsi fyysinen myös eettinen ja poliittinen paikka. Siksi sen
löytäminen on ajoittain yhtä hankalaa kuin tärkeääkin. Ja kuten filosofiassa yleensäkin,
paras vastaus johon päädymme voi hyvinkin olla negatiivinen: missä kotini onkaan, se ei
ainakaan ole täällä.

Toisaalta, mikäli koti ei ole paikka, ehkäpä tärkein kysymys ei ole missä se on – vaan miten
se on.