Mitä TOASin asukas voi tehdä energiaa säästääkseen🔌
💡Tuleva vuosi on sähkön- ja energiansäästön kannalta poikkeuksellinen ja merkittävä. Jokaisella on oma tärkeä roolinsa energian säästämisessä ja omien arjen tapojen muuttamisessa mahdollisimman säästäväiseen suuntaan. Muutosten ei tarvitse olla valtavia, mutta fiksuja ja riittää, että jokainen tekee parhaansa siinä, missä pystyy.
💡Erityisesti kylmimpinä talvikuukausina sähkönkulutus Suomessa on suurta, ja hetkittäin sähköstä voi olla pulaa. Pahimmillaan tämä voi johtaa sähkökatkoihin, jotka hankaloittavat asumista ja elämistä.
🏢Asukastoimikunnat viestivät tämän vuoden aikana energiansäästämisestä omien talokohteidensa asukkaille ja vuoden lopussa tehtävään valittu raati päättää, minkä kohteen asukastoimikunta on onnistunut viestinnässään parhaiten🥇 Kampanjan palkintona on ”TOAS tuunaa tonnilla”, eli voittaneen talokohteen yhteisiä tiloja parannetaan 1000 eurolla!
Jokaisen vastuulla on tehdä pieniä, mutta vaikutukseltaan suuria sähköä säästäviä muutoksia arkielämässään🙋 TOASin asukkaiden kannalta selkeitä tekoja ovat esimerkiksi:
- Sähköisten lisälämmittimien käytön lopettaminen.
Asuntojen tavoitelämpötila lämmityskaudella on 20-22 astetta. Sähköisiä lisälämmittimiä ei tule käyttää. TOASin kohteissa lämmitystä säädetään asuntojen lämpötilojen mukaan, joten lisälämmittimet häiritsevät keskuslämmitysjärjestelmän toimintaa ja pahimmillaan alentavat muiden huoneistojen lämpötiloja. - Autojen sisätilalämmittimet.
Autojen sisätilalämmittimien käyttö on kielletty. - Uunin ja lieden käytön tehostaminen ja maksimointi ruuanlaitossa. Vältä uunin ja lieden käyttöä sähkönkulutuksen huipputuntien aikana. Suosi mikron käyttöä ruuanlaitossa.
- Pyykkikoneen ja kuivausrummun täyttö täyteen
- Astianpesukoneen täyttö täyteen
- Asuntosaunojen käytön vähentäminen
- Pöytäkoneiden ja pelikoneiden käytön vähentäminen
🔌Sähkölaitteet ja valot on myös syytä sammuttaa silloin, kun niitä ei käytetä.
Sähkökatkot aiheuttavat toimintakatkoksia ja mahdollisesti myös laitteiden rikkoutumisia asunnoissa tai kiinteistön laitteissa, kuten hisseissä tai lämmitysjärjestelmässä. Siksi on tärkeää vähentää sähkönkäyttöä, erityisesti kulutuksen huipputuntien osalta eli niinä aikoina, kun ihmiset ovat kotona aktiivisimmillaan, esimerkiksi aamuisin klo 8-10 ja iltapäivisin klo 16-18.
Näinä aikoina kannattaa välttää sellaisten sähkölaitteiden käyttöä ja lataamista, jotka eivät arjen sujumisen kannalta ole välttämättömiä. Kulutushuippuja voi tasata esimerkiksi siirtämällä pyykin- ja astianpesukoneiden käyttöaikoja.
Katso vinkkejä siihen, miten voit asukkaana vaikuttaa energia-asioihin:
Rakentamisen ja asumisen energianeuvonta
Astetta alemmas – kerrostalokodin säästövinkit
Kuluttajaliiton säästövinkit