Soile: Toivelistalla mukava opiskelija-asunto?

19.9.2018

Opiskeluni aikana olen asunut viidessä erilaisessa asunnossa. Solu, yksin asuminen sekä puolison kanssa yhdessä asuminen on koettu. Tämän innoittamana olen seurannut viime aikoina paljon keskustelua asunnoista ja erityisesti minkälaisia asuntoja opiskelijoille ja nuorille rakennetaan. Yleinen trendi tuntuu olevan tämä: nuoret haluavat yksiöihin, niistä ollaan valmiita maksamaan ja jonottamaan tarpeen vaatiessa. Soluasunnot ovat menettäneet viehätystään, vaikka se olisi monelle huomattavasti kustannustehokkaampi vaihtoehto.

Mutta onko asunnon valinnassa kyse ainoastaan rahasta? Mielestäni asia on mutkikkaampi, kuin miten se usein selitetään. Nuoret arvostavat asumisessa yhteisöllisyyttä, mutta haluavat myös rauhaa ja yksityisyyttä. Usein mahdollisuus kokkailla omassa keittiössä sekä oma vessa ovat viihtymisen avaintekijöitä. Välillä halutaan omaan rauhaan pakoon arkipäivän ärsykkeitä.

Asun tällä hetkellä kohtuullisen uudessa asunnossa puukerrostalossa. Asunnossa eikä missään pihalla ei saa polttaa tupakkaa, mikä on todella hyvä asia. Talo on todella hyvin äänieristetty, joten naapureista ei käytännössä kuule mitään. Lenkkipolut ja metsä on parin askeleen päässä. Tämän kääntöpuolena työmatkassani menee lähemmäs tunti. Haluaisinko asua lähempänä keskustaa? Välillä pitkä matka turhauttaa, mutta luonnon läheisyys ja asunnon rauhallisuus kompensoivat pitkän matkan paremmin kuin hyvin.

Vaikka oman kodin rauha on itselleni tärkeää, aina tietenkin toivoisin, että olisi jotain mahdollisuuksia myös tutustua muihin asukkaisiin. Tämän asian eteen on tehty jo osassa Suomea hienoa työtä. Yhteiset chätit, olohuoneet ja sovellukset ovat osaltaan jo ottaneet asiaa haltuun ja erilaisia yhteisöllisyyttä edistäviä ratkaisuja kehitetään koko ajan. Asuntoja on  alettu rakentaa aivan eri näkökulmasta kuin aikaisemmin.

Myös TOASin iso projekti Hippostalo tulee muuttamaan kuvaamme opiskelija-asumisesta ja asumisesta ylipäätään.  Odotan innolla millainen lopputulos tulee olemaan.