Jaakko: Juhlapyhän peliteoria

21.2.2018

Kapitalistisessa järjestelmässä tai ehkä ylipäänsäkin markkinataloudessa erinäisten juhlapyhien viettämiseen kuuluu, että ns. ”läheisille” ihmisille joko ostetaan tai tuotetaan jonkinlainen lahja osoituksena suhteen elinvoimaisuudesta. Lahjan antaminen ja vastaanottaminen sinänsä on toki perinne, joka löytyy useimmista kulttuureista ja juontaa juurensa esihistorian ritualistiseen todellisuuteen. Tästä perinteestä irrotettuna nykyihminen ei välttämättä koe lahjariittiä lahjana vaan sosiaalisena pakkona, joka tulee täyttää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tätä dynamiikkaa silmälläpitäen laadinkin seuraavan postauksen.

Mikäli et ole kuunaan kuullut peliteoriasta, nyt viimeistään on korkea aika ottaa selvää. Hyvä paikka aloittaa on kuuluisa vangin dilemma -ajatuskoe, joka menee suurinpiirtein seuraavanlaisesti. Kaksi vankia odottaa oikeudenkäyntiä erillisissä selleissä ilman mahdollisuutta kommunikoida keskenään. Syyttäjällä on tarpeeksi todistusaineistoa tuomita molemmat vuodeksi linnaan, mutta päättää pyrkiä korkeampaan tuomioon houkuttelemalla rosmot pettämään toisensa. Hän esittää molemmille vaihtoehdon: ilmianna toverisi ja pääset itse vapaaksi. Mikäli vanki A laulaa B:n pysyessä vaiti, saa B kolme vuotta linnaa. Mikäli molemmat taas vasikoivat, seuraa kummallekin kaksi vuotta pyttyä.

Pulman formaalia ratkaisua mielenkiintoisempaa on tässä erää huomata, että sen voi hyvin kääntää koskemaan mainittua lahjakauden päätöksentekotilannetta. Kysymys on viime kädessä sen arvioinnista, kenelle hankkia lahja, mihin suuresti vaikuttaa tieto siitä, keneltä sitä voisi todennäköisimmin odottaa vastaanottavansa. Luonnollisesti parasta ympäristönkin kannalta olisi, että kaikki vain H-hetkellä myhäilevät toisilleen sähköisesti tai kasvotusten ja jatkaisisivat lisäarvontuotantoaan, kun taas ehdoton sosiaalinen katastrofi lankeaa tapauksessa, jossa saan lahjan jota en voi heti lunastaa omaltatunnoltani vaihdon vastavuoroisuudella. Näiden parametrien väliin voimme vielä paikantaa kuuluisan kolmannen tien ja voilà, dilemma on valmis:

Vaihtoehto A (katastrofi): S hankkii lahjan minulle, minä en hänelle.

Vaihtoehto B (harmin paikka): minä hankin lahjan S:lle, hän ei minulle.

Vaihtoehto C (neutraali keskipaha): molemmat hankkivat toisilleen lahjan.

Vaihtoehto D (optimi): kumpikaan ei hanki lahjaa.

Vaihtoehtojen numeeriset arvot luonnollisesti vaihtelevat sen mukaan, miten pahana täsmälleen sattuu erilaisia tilanteita pitämään, mutta selvää on ainakin se, että suhteellisesti puhuen lahjan hankkimatta jättäminen on riski-voitto suhteeltaan jyrkin optio, ns. pelurin vaihtoehto. Lahjan hankkiminen on keskiarvojen valossa tolkun polku, laimea myönnytys kaikkiin suuntiin joka todennäköisesti jättää kaikille lievän inhotuksen kielelle mutta kuitenkin toivottavasti lämmittää muistona joskus vuosien päästä. Totuuden asiasta voit kuitenkin viimekädessä vain sinä päättää, joten kynä käteen tai Excel auki ja laskemaan siitä – seuraava merkkipäivä on jo aivan nurkan takana!