Eläköön opiskelijaelämä – TOAS 60 vuotta!

29.01.2019

Tervetuloa viettämään juhlavuotta kanssamme

TOAS-tapahtumia tulee tänä vuonna olemaan ennätysmäärä 60-vuotisen taipaleemme kunniaksi. Erityisesti juhlimme kuitenkin sinua ja sinun kanssasi, hyvä opiskelija. Vuoden odotetuin tilaisuus tulee varmasti olemaan elokuussa juhlittava Synttärisärkkä Särkänniemessä.

–Synttärisärkkä on meille perinteinen tapahtuma, mutta tänä vuonna se on jotain erityistä. Emme vielä halua paljastaa kaikkea, mutta asukkaille on varmasti luvassa hauska ja mieleenpainuva tapahtuma. Toukokuussa kerromme tästä lisää, iloitsee TOASin palvelujohtaja Pia Ylimäki.

–Olemme haastaneet myös asukastoimikuntamme ideoimaan uusia, yhteisöllisiä tilaisuuksia ja tempauksia. Nämäkin asiat edistyvät hyvää vauhtia ja informoimme niistä lisää vielä kevään aikana, kun saamme suunnitelmia eteenpäin, jatkaa Ylimäki.

Myös TOASin sähköiset palvelut ovat uudistuneet ja kehitystyötä jatketaan vuoden aikana. Esimerkiksi TOASin verkkosivu on uudistunut niin visuaalisesti kuin sisällöllisestikin.

”Nostamme elokuussa pidettävän Synttärisärkän ihan uudelle tasolle juhlavuotemme kunniaksi”

Kohtaamisia ja yhdessä tekemistä

Olemme 60 vuoden ajan tarjonneet opiskelijoille kohtuuhintaista asumista. Saman tärkeän asian eteen teemme töitä vielä tänäänkin. Opiskelijan arki koostuu monista palasista, eikä asuminen ole niistä vähäisin, saatikka helpoin. Haluamme varmistaa, että tämä pala loksahtaa saumattomasti paikoilleen, jolloin opiskelijalle jää aikaa ja rahaa myös muuhun, siihen elämiseen.

Asukkaidemme odotukset ja toiveet ja se, mitä heille kuuluu, ovat ensisijaista tietoa tehtävässämme opiskelijan arjen helpottajana ja asumisen mahdollistajana. Meihin pitää olla mutkatonta ottaa yhteyttä arkeen liittyvissä asioissa, niin pienissä kuin suurissakin. Siksi panostamme tänä vuonna erityisesti kohtaamisiin, yhteisöllisyyteen ja vuoropuheluun. Tehdään yhdessä vuodesta ikimuistoinen!

Pääasia ei unohdu juhlavuotenakaan – kohtuuhintaiset ja keskeisellä sijainnilla olevat kodit

Asiakaskuntamme muodostuu opiskelijoista, joista suuri osa on nuoria aikuisia. Heidän arvomaailmassaan muun muassa yhteiskäyttömahdollisuuksia tarjoava ekologisempi asuminen on tärkeää. Nuoret ovat liikkeissään nopeita, ja heidän kulutustottumuksensa ja elintapansa ovat jatkuvassa muutoksessa. Tämä haastaa myös TOASin omia toimintatapoja ja samalla se antaa upean näköalapaikan tulevaisuuteen. Pyrimmekin aina miettimään asioita uudella tavalla, ihan päivittäin. Tulevissa TOAS-kodeissa tämä näkyy muun muassa suurempana muuntojoustavuutena ja ajattomuutena.

– Teemme kaikkemme, että saamme rakennushankkeitamme nytkähtämään vuoden aikana eteenpäin. Mikään ei olisi upeampi lahja TOASille ja opiskelija-asumiselle, kuin se, että voisin juhlavuotemme aikana kertoa opiskelijoille lisää rakennushankkeidemme etenemisestä ja suunnitelmistamme sekä kuulla myös opiskelijoiden mielipiteitä niistä. Nyt siis peukut pystyyn, että kaava-asiat etenevät, kertoo TOASin toimitusjohtaja Kirsi Koski.