Opiskelijoiden muuttuvat tarpeet ja kiinteistökehitys määrittelivät vuotta 2019

Opiskelijoiden toiveet ja tarpeet asumisen ja elämisen suhteen muuttuvat aikojen mukana. Konkreettinen esimerkki on polkupyörien käytön lisääntyminen. Lisäsimme vuoden aikana pyöräpaikkoja nykyisiin kohteisiimme ja uudiskohteissa varaudumme polkupyörien aktiivisempaan käyttöön reilummalla pyöräsäilytysmitoituksella.

Asukkaamme arvostavat kohteiden hyvää kuntoa ja laadukasta ylläpitoa. Vuoden 2019 aikana teimme paljon perusparannuksia, myös uutta rakennettiin. Jankan kohteemme perusparannus käynnistyi, mutta tällä kertaa teimme asiat eri tavalla. Koko rakennuksen yhtäaikaisesta remontista luovuttiin ja saneeraus suoritettiin neljän asunnon ryppäissä, muiden asuntojen ollessa edelleen asujien käytössä. Remontti valmistuu kesällä 2020, jonka jälkeen keräämme asukkaiden kokemuksia uudenlaisesta tavasta tehdä peruskorjausta.

Uusista kohteistamme valmistui viime vuonna Kalevaan Hennansampo, johon ensimmäiset asukkaat muuttivat tammikuussa 2020. Myös historiamme suurimman uudiskohteen eli Hippostalon rakentaminen nytkähti eteenpäin: marraskuussa kerroimme suunnittelijoiden ja toteuttajien valinnasta ja hankkeen kehitysvaihe käynnistyi allianssimallilla.

Käynnistimme Vanhan Domuksen tontin kehittämisestä yleisen arkkitehtuurikilpailun. Tavoitteena on asumisviihtyvyyden parantaminen, kulttuuriympäristön arvojen säilyttäminen ja asumisen täydennysrakentaminen Ratikan reitin varrelle.

Vuoteemme kuului myös kiinteistöjen perusparannusohjelman laatiminen, kymmenen vuoden aikajaksolle. Näin varmistamme asuntotarjonnan jatkossakin ja parannamme palvelutasoamme huomattavasti.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin asialla

Tahtonamme on olla hyvän opiskelijaelämän mahdollistaja. Vuonna 2019 lanseerasimme yhdessä Treilin ja YTHS:n kanssa Opiskelijahelppari-palvelun, joka tarjoaa matalan kynnyksen apua silloin, kun jaksaminen on koetuksella. Palvelun avulla opiskelija saa tukea, joka mahdollistaa opiskelun ja opiskelija-asumisen jatkumisen. Myös vakuudettomat asuntomme on otettu hyvin vastaan.

Vuonna 2018 käyttöön otetun OmaTOAS-asiointikanavan ja tietopankin käyttö on aktiivista, käyttäjiä on yli 6000. Palvelua on kehitetty vuoden aikana, muun muassa uudistettu asunnon sähköinen irtisanominen on otettu käyttöön. Opiskelijat arvostavat palvelua, jota he voivat käyttää parhaiten itselleen sopivaan aikaan.

Tarjoamme edelleen myös asiakaspalvelua toimistoltamme käsin. Koemme henkilökohtaisen palvelun olevan edelleen tärkeä palvelumuoto. Sähköisten palvelujen puolella uutuutena otimme toukokuussa käyttöön Tane-chatbotin. Viime vuoden aikana Tane on käynyt jo lähes 5000 keskustelua ja vastaillut melkein 14 000 kysymykseen. Eniten keskusteluttivat jonotusaikaan ja asunnonhakuun liittyvät aiheet. Iloksemme saimme myös hetken poissaolleet sähköautot takaisin opiskelijoiden käyttöön, niitä ehdittiinkin jo kaivata. Kohteiden autopaikkoja alettiin vuoden 2019 aikana siirtää vuokrattaviksi sähköisen eParking-palvelun kautta.