Soile: Lastenlaulujen filosofia

5.5.2017

Mitä isommaksi sitä tullaan, sitä väheksyvämmin sitä suhtaudutaan moniin asioihin. Yksi näistä asioista on lasten laulut. Mutta onko kukaan koskaan miettinyt, että kuinka paljon sanottavaa lasten lauluilla usein on? Ne ovat usein yksinkertaisia, mutta niissä usein keskitytään simppeleihin teemoihin, jotka ovat läsnä meille koko elämänne. Nyt en siis tarkoita esimerkiksi Smurffi-kappaleita vaan käytän esimerkkinäni Rölliä, joka on monelle 90- ja 80-luvun lapselle varmasti erittäin tuttu hahmo. Allu Tuppurainen tulkitsee hahmoa mitä parhaiten ja Rölli televisio-sarjassa on nähty kaikenlaista ja on tainnut kyseiseltä hahmolta muutama levykin tulla. Vielä näin aikuisenakin mielestäni Röllissä yhdistyy hyvin naseva puujalka huumori, mutta myös syvempi sanoma. Kaikkien pinnallisten bilelyriikoiden keskellä, voisimme ehkä palata lapsuuteen ja huomata, että kuinka voimistava vaikutus joillain Röllinkin kappaleillakin voi olla. Annan muutaman esimerkin:

Omituisten otusten kerho

Jos sinun äänesi tulee ulos meluna, jos sinun nenäsi on kuin peruna, silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän, meitä ei olekkaan aivan vähän!

Jokainen meistä tuntee olonsa välillä varsin ulkopuoliseksi. Jokaista on varmaan kiusattu jostain ominaisuudesta, johon emme voi itse vaikuttaa. Rölli tarjoaa meille ratkaisuksi Omituisten otusten kerhoa ja tuo esiin, että meitä on niin paljon muitakin. Ei ole väärin olla omituinen ja loppukaneetti vahvistaa tämän:

Niinhän se on, että jokaista maailmassa joku toinen voi pitää omituisena

Oikeastaan siis me kaikki kuulumme omituisten otusten kerhoon. Omissa omituisuuksissa ei ole mitään hävettävää, koska meillä kaikilla on niitä! Parasta itseluottamuksen boostausta.

Minne menee, mistä tulee?

Minne menee taivaan pilvet nuo ja minne aurinko laskeutuu? Minne menee päiväksi tähdet nuo ja mistä tulee täysikuu?

Minne menee, mistä tulee -kappaleessa mietitään elämän kiertokulkua. Mihin kulkeutuvat pilvet ja mihin katoaa täysi kuu. Näille asioille on toki kaikille aikuisille tarjottu selkeät tieteelliset selitykset. Vähentääkö se kuitenkaan asian merkittävyyttä? Pitäisikö meidän kaikkien välillä pysähtyä miettimään, mihin tähdet katoavat. Mielestäni tämä laulu on mahtava maanläheinen laulu luonnon ihmeille ja siihen, kuinka niitä ei saisi ottaa itsestään selvyytenä.

Vaikka mietin ymmärrä en. Mutta kuitenkin tiedän sen, ne täytyy säilyttää pois vaihtais en. Ilman niitä ois elämäni haikeaa, ilman niitä ois kaikki vaikeaa!

Omalla kohdalla laulu nostattaa aina syvät tunteet pintaan. Tästä koneen äärestä voi vaan kääntyä katsomaan ulos ikkunasta Iidesjärvelle ja todeta, että on se vaan aika ihmeellistä.

Mauno Mato

Mutta Mauno Mato hän tahtoi niin, että häntä aina vain kehuttiin. Mauno Mato tahtoi olla kuuluisa, mutta kun hän asui ruohonjuuri tasolla

Mauno Madolla on kuuluisuuden nälkä. Elämä mullan alla tympii ja Mauno haluaa kauheasti, että hänet huomattaisiin ja hänet nähtäisiin. Halu, mikä meillä kaikilla on. Laulussa Mauno päätää lähteä kohti taivasta ja saakin kyydin varikselta, joka lupaa hänelle kyydin ensimmäisessä luokassa.

Maunoa vietiin ylös korkeuksiin, mutta Maunon päätä huimasi niin. ”Minä alas tahdon, pihan perälle! Minä kuulun ruohonjuuri tasolle!”

Matkalla kuitenkin pelko iskee, eikä Mauno tunne oloaan kotoisaksi yläilmoissa. Varis vie Maunon takaisin maahan ja Mauno on sen jälkeen täysin tyytyväinen asuessaan pihamaalla ja möyriessään mullassa. Tämä laulu lähettää kaksijakoisen viestin, varsinkin nykyajassa, jossa kannustetaan koko ajan ylittämään itsensä ja parantamaan suoritustaan. Voidaanko ajatella, että Mauno on pelkuri, joka ei ikinä saavuta täyttä potentiaalia, koska ei uskaltanut tehdä hyppyä tuntemattomaan. Vai onko Mauno todellinen sankari, koska hän kuitenkin lähti, mutta matkalla tajusi sen, mikä on oikeasti tärkeää. Tukeeko laulu kenties sellaista ajatteluaan, että meillä jokaisella on oma paikkamme ja sieltä ei kannata tai pidä lähteä?

Itse olisin taipuvainen tulkitsemaan kappaletta ns. ”maanläheisestä” näkökulmasta. Mauno kuuluisuuden palossaan lähti, mutta tajusi matkalla, että tämä ei ole hänen juttunsa ja päätti palata. Laulun lopussa Mauno on onnellinen kaunistaessaan puutarhaa, eli voidaan ajatella, että hän teki siinä tilanteessa oikean päätöksen.

Voisimme esimerkiksi vielä mennä Ropotti Ruttusen ja Sähköhella-Ellan suhteen analysointiin tai miettiä minkälaisia kurinkäytön keinoja käytetään Kiukuttelulaulussa, mutta ehkä sillä on oma paikkansa ja aikansa. Kaiken kaikkiaan koen, että todellisuuden tarkastelu lastenlaulujen kautta on välillä paikallaan. En ole tätä puolta itsestäni tukahduttanut ja toivon, että muutkaan eivät sitä tee. Tähän blogipäivitykseen ei tule selfieta, koska olen niin nuhainen punanenä tällä hetkellä.

Outojen kirjoitusaiheiden kanssa jatkaen!

Terveisin: Soile

Ps. Hevisaurus on myös kova!