Jaakko: (Epä-)Elämyksiä asukastoimikunnasta

24.4.2017

Näin kuntavaalien molemmilla liepeillä kuulee usein muistutettavan lähidemokratian tärkeydestä, äänestämisen oikeudesta, velvollisuudesta ja sen sellaisesta. Ovathan kuntavaalit ja kunnanvaltuustot lähinnä kansalaista ihan fyysisestikin sijaitseva julkinen päätäntäelin. Tämän huomioon ottaen onkin kiintoisaa, että juuri kuntavaalit valtakunnan päävaaleista liikuttavat äänestäjiä vähiten.

Nostan tämän kaikkien tunnistaman ilmiön pöydälle, koska tilanne on nähdäkseni oleellisesti analoginen asukastoimikuntien kanssa. Milloin viimeksi kävit kohteesi toimikunnan kokouksessa? Tiedätkö mistä siellä päätetään? Tiesitkö edes tällaisen instanssin olemassaolosta? Aivan niin.

Ylioppilas- ja seurakuntavaalien ohella asukastoimikuntatoiminta vetää puoleensa kuin raato tien varressa. Anekdoottimainen esimerkki: Tarkoituksenani oli tätä blogipostausta varten vierailla kohteeni asukastoimikunnassa, mutta lopulta en sitten jaksanutkaan/ehtinytkään kevään viimeisimpään kokoukseen. Eli vaikka varta vasten päättäisi puljussa käväistä ei ole mitään takeita sinne asti pääsemisestä.

Korjausliikkeen nimissä päätinkin sitten kirjoittaa pohdintoja teemasta näin yleisluontoisella tasolla empiirisen observaation sijaan. Luonnollinen raaka-ainemainen kysymys tietenkin kuuluu, miksi kuntademokratia, ylioppilas- ja seurakuntavaalit sekä nipun pohjimmaiset asukastoimikunnat kiinnostavat porukkaa niin huonosti.

Tällainen ongelmanasettelu hiljaisesti olettaa, että yhteisten asioiden hoitamisen näin niin kuin lähtökohtaisesti pitäisi kiinnostaa jengiä enemmän. Asetelman voi kuitenkin myös kääntää toisinpäin: miksi kukaan ylipäätään vaivautuu uhraamaan aikaansa mainituille aktiviteeteille? Tuskinpa ainakaan rahan takia, sillä matalan profiilin luottamustehtävissä työt ja palkka lainomaisesti eivät noudata markkinalogiikan käyriä.

Ehkäpä onkin olemassa toistaiseksi tunnistamaton, Myers-Briggs -tyylinen personaallisuustyyppi “järjestöjyrä”, jonka luontainen kutsumus on hoitaa yhteisön yleisiä asioita pienellä korvauksella ja kunnioituksella. Havaintoa ainakin alustavasti tukee Anthony Downsin jo 1957 julkaisema väitös, jonka mukaan rationaalinen, omaa etua tavoitteleva äänestämispäätös yleisissä vaaleissa on monine muuttujineen niin hankala laskutoimitus, että äänestäjistä (hyöty-haitta mielessä) rationaalisin on lopulta hän, joka ei äänestä.

Asukastoimikuntaan osallistuakseen ei tarvitse äänestää eikä todennäköisesti edes tulla äänestetyksi. Kuvioon silti kuuluu, että vain omaa mukavuuttaan ajattelevan on vaikea löytää syitä panostaa osallistumisensa puolesta, jos ei sitten satu arvottamaan ilmaisia pullakahveja todella korkealle preferenssiluokituksessaan.

Toisaalta samaan aikaan ainakin itse tunnen ajoittaisen piston pikkuvarpaani tienoilla – ehkä sitä sittenkin pitäisi tehdä se hissimatka talon kerhohuoneeseen ensi kuussa? Onhan siellä kuitenkin sitä pullakahvia, sekä muutama tuttu naama rappukäytävästä päättämässä, tarvitseeko kuntosali uuden painonnostotelineen tai saunavuorot oikeudenmukaisemman jakoperustan. Samalla voisi vaikka pitää sen lautapeli-illan, mistä ollaan Face-ryhmässä juteltu. Eihän sitä ennakkoon ikinä tiedä, vaikka pullan sijasta olisikin tarjolla viineriä.